Category: Classic Rock

7 Comments

  1. Kävin eilen Tampereen asuntomessuilla kuikuilemassa ja yllätyin kuinka monessa kohteessa oli Omasalin kuntosalilaitteet. Laitteet oli sijoitettu fiksusti muuten jäävään "hukkatilaan" käytävällä tai suoraan esim. "pojan huoneeseen" jossa käyttäjäkin pääosin aikaa viettää.
  2. Kansainvälistäminen eli internationalisointi ja lokalisointi eli kotoistus ovat toimia, joilla sovitetaan tuotteita, kuten julkaisuja tai ohjelmistoja vieraaseen ympäristöön, erityisesti vieraiden maiden kulttuuriin. Ero kansainvälistämisen ja lokalisoinnin välillä on hienovarainen mutta merkitsevä. Kansainvälistäminen on tuotteiden sovittamista potentiaaliseen käyttöön.
  3. Kodin järjestämisestä seuraa mielenrauha, sanoo japanilainen Marie Kondo. Kondon oppien (konmari) mukaan kodista karsitaan ensin kaikki mikä ei tuota iloa, ja sen jälkeen uusia asioita hankitaan maltillisesti. Tavaroiden karsiminen auttaa tekemään pienistäkin tiloista toimivia ja viihtyisiä!
  4. Valtaosa Me Naisten kotityökyselyyn vastanneista kertoi inhoavansa erityisesti imurointia. Tavaroiden järjestely nousi kyselyssä mukavimmaksi askareeksi. Kotityöt, siinäpä suomalaisten kotien ainainen murheenkryyni. Kotiaskareiden jakaminen on yksi perheiden kestoriidanaiheista. Sen lisäksi, että.
  5. Suora isku vasten kasvoja. Siltä se tuntui, kun näin ensimmäisen kerran elokuvan Fight Club. Minulle jäi päällimmäisenä mieleen kertojan koti, jossa kaikki oli yhteensopivaa kuin suoraan Ikean kuvastosta.
  6. Tässä kortissa on käytetty viimeistä uusista leimasimista, eli tuota Magnolian taloa. Halusin tehdä kortin, joka olisi sävyiltään mahdollisimman neutraali. Päätin lisätä talon kulmalle keijukaisen tuomaan onnea uuteen kotiin.:) Tekstejä kortissa ei vielä ole, laitetaan ne sitten kun tiedän minne kortti menee.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

© 2018, Hotelone WordPress Theme by Britetechs